keskiviikkona 29.6. klo 18 kauhajoella 

kauhajoen Karhu - Tarmo

Raportti

Runsaslukuinen ja äänekäs kauhajokelaisyleisö piti tunnelmaa yllä läpi kuumankostean keskiviikkoillan. Sisukas Tarmon kannattajajoukko juhli kuitenkin ottelun lopussa, kun Tarmottaret kuittasivat kotijoukkueen jaksovoiton 0-2.

Tarmo ja Kauhajoen Karhu kohtasivat toista kertaa tällä kaudella ja tätä herkkua on luvassa vielä kahden lisäpelin verran. Tarmo on nyt kahdesta ensimmäisestä kohtaamisesta kuitannut täydet kuusi sarjapistettä ja kuumat asetelmat ovat valmiina, kun Tarmo tulee palaamaan rikospaikalle heinäkuun lopussa.

Tarmo otti ottelun alussa tahtipuikon itselleen ja hallitsi kenttätapahtumia. Katariina Brandstaka on jälleen äitynyt kovaan vireeseen ja toisessa vuoroparissa Kata kotiutti komeasti Saaran, Zenan ja Amandan. Kahden vuoroparin jälkeen Tarmo oli 1-6 jaksojohdossa.

Ensimmäisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla Tarmo päästi myös Karhua hieman paremmin peliin mukaan. Kuitenkin läpi jakson ajan Tarmo oli askeleen verran edellä, ja jaksovoitto kirjattiin Tarmolle vahvoin lukemin 6-10.

Myös toisella jaksolla toisen vuoroparin lyöntivuoro oli tarmolaisittain hienoa seurattavaa. Onnistumisia nähtiin laajalla rintamalla. Seuraavassa vuoroparissa nähtiin kotijoukkueen selvästi parasta sisäpelisuorittamista. Kotijoukkue sai hetkellisesti sekoitettua Tarmon pakkaa ja yleisön vahva tuki siivitti kotijoukkueen sisäpeliä.

Ottelun loppua kohden nähtiin draamaa monella rintamalla. Mielenkiintoisin selkkaus nähtiin, kun palojen todellista määrää selviteltiin kirjureiden, tuomareiden, pelinjohtajien, pelaajien ja tietenkin myös yleisön kesken. Lopulta muisti palaili pätkittäin ja kotijoukkueen mystisesti unohtunut palo löydettiin tulostaululle.

Tarmo näytti hienosti sitkeytensä ottelun lopussa, kokosi rivit, ja otti lukkari Tiina Mäkelän johdolla viimeiset palot taululle, eikä Tarmon tarvinnut enää lähteä suorittamaan viimeistä lyöntivuoroaan. Toisen jakson voitto Tarmolle juoksuin 6-8.

Tarmosta voi tänäänkin nostaa esiin monia onnistujia. Tarmon parhaana palkittiin Amanda Heino, joka toi ottelussa neljä juoksua. Vaikka tänään Amandalla ei mailapeli ollut kesän parhaassa vireessä, meni nainen kentälle kerta toisensa jälkeen ja piti tossuissa hienoa vauhtia.

Katariina Brandstaka pokkasi toisen palkinnon. Lyötyjä juoksua Katalle kertyi kuusi kappaletta. Kata myös toi yhden juoksun Tiia Lemisen lyömänä. Myös Hevi Vistinmäen mailapeli oli tänään hyvää. Henna löi ottelussa kaksi juoksua, joista toinen jäi toisen jakson voittojuoksuksi. Kärki liikkui kokonaisuudessaan vakuuttavasti saldoin 7/9. Jenna Matikka oli tänään vahva niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Onnistujien listaa voisi jatkaa pidemmällekin.

Tarmon ottelut jatkuvat lauantaina kotikentällä, kun Ikaalisiin vieraaksi saapuu Manse PP. Siivittäisikö Sata-Häme Soi -viikko ja upeat kesäkelit lauantaina kentälle kesän ennätysyleisön? Kauhajoella nähtiin, millaista tunnelmaa 200-päinen äänekkäästi kannustava yleisö tuo kentälle ja samaa olisi hieno nähdä lauantaina Ikaalisissa. Ottelu alkaa klo 15. Tulethan mukaan nauttimaan mahtavasta pesiskesästä!

ottelutilastot

Ennakko

 Tarmottaret palaavat tositoimiin huomenna keskiviikkona. Tällä kertaa matka suuntautuu Etelä-Pohjanmaalle Kauhajoelle. Tarmo ja Karhu kohtaavat kauden aikana neljä kertaa ja nyt kyseessä on joukkueiden toinen kohtaaminen. Ottelu alkaa keskiviikkona klo 18.

Tarmo lähtee vierasmatkalle vahvassa kolmen ottelun voittoputkessa. Voittoputki alkoi nimenomaisesti Karhua vastaan, kun Tarmo nappasi kotikentällä puhtaan 2-0 voiton. Tämän jälkeen Tarmon jalkoihin ovat jääneet sekä Rauman Fera että Manse PP.

Sarjanousija Kauhajoki on toistaiseksi onnistunut voittamaan kaksi ottelua ja pisteitä joukkueella on koossa viisi. Tarmolla on sekä voittoja että sarjapisteitä tuplasti enemmän.

Tarmon ulkopelin tiivistymisestä kertoo paljon viimeisimpien ottelun päästettyjen juoksujen määrä. Neljässä edellisessä ottelussa Tarmoa vastaan on tehty yhteensä 21 juoksua, eli noin 5 juoksua per ottelu. Kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa juoksua kolisi omiin peräti 67, joka tarkoittaa yli 20 juoksua ottelua kohden.

Lyötyjen juoksujen määrissä Tarmo ja Karhu ovat hyvin samoissa lukemissa. Mutta siinä missä Tarmo on onnistunut parantamaan ulkopeliään, on Karhulla haasteet olleet pysyvämpää sorttia. Kaiken kaikkiaan Kauhajoki on päästänyt pelaamissaan kahdeksassa ottelussa 131 juoksua, joka tekee noin 16 juoksua ottelua kohden.

Tarmo lähteekin otteluun ennakkosuosikkina. Tarmon vahvat nimet Amanda Heino, Katariina Brandstaka ja Sanna Ahola ovat hyvässä vireessä ja koko joukkue on viime peleissä suorittanut hyvällä tasolla.

Huomenna pelattaneen varsin lämpimässä säässä. Luvassa on siis takuuvarmasti hikinen iltapuhde. Mielenkiintoinen kamppailu Karhun ja Tarmon välillä pelataan Kauhajoen pesäpallostadionilla keskiviikkona klo 18 alkaen.