16.5. Tarmo - Porin Pesäkarhut

Ikaalisen Tarmo - Porin Pesäkarhut 2-0 (4-0, 7-1)

Raportti

Tarmon naiset antavat kauden avauksessa myrskyvaroituksen, ja Porin Pesäkarhut jäävät vastaantulijoiksi Tarmon napatessa 2-0 voiton jaksolukemin 4-0 ja 7-1.

Avausjakson ensimmäinen vuoropari mennään tunnustelevissa merkeissä, mutta toisessa vuoroparissa Tarmo avaa kauden juoksutilin, kun Katariina Brandstaka lyö Rebekka Muonan kotiin, ja tilanteeksi 1-0. Kahteen nollaan lyö Sanna Ahola ja kotiin tuo Kaisa Rajala. Ja edelleen toiseen vuoropariin Kaisa Koro ja Jenna Peuramäki ja tukeva 3-0 johto. Kolmannessa vuoroparissa Jonna Njie ja Eveliina Yrjölä lyövät kentän uudelle valotaululle jo lukemat 4-0. Näissä lukemissa lähdettiin myös tauolle.

Toinen jakso alkaa niin ikään hieman varovaisesti, mutta toisesta vuoroparista alkaen Tarmon naiset ottavat kentän haltuun ja kauden avausotteluksi peli näyttää jo varsin mallikkaalta. Katariina Brandstaka näyttää, että tälläkin kaudella ruuti on kuivaa: Katariinalle yhteensä hurjat viisi lyötyä juoksua. Tuoduissa juoksuissa Tarmon naiset näyttävät, että jalkoja riittää laajalla rintamalla, kun yhteensä seitsemän eri pelaaja tuo juoksuja kotiin. Noora Kalli, Rebekka Muona, Kaisa Rajala ja Eveliina Yrjölä kahden juoksun tuojina.

Ottelun viimeiseen vuoropariin saadaan pakollinen pieni kauneusvirhe, kun Pori pääsee taululle Kiira Kauton tuodessa juoksun vapaataipaleen turvin. Näin Tarmo kuittaa toisen jakson lukemin 7-1, ja nappaa tyylikkäästi täyden pistepotin.

Illan ottelussa Rebekka Muona suorittaa tosipelien tulikasteensa lautasen ääressä, ja tekee sen tyylikkäästi. Vasta 15-vuotias Rebekka pelaa varmaa ja eleetöntä lukkaripeliä ja antaa täydet eväät joukkueen hyvälle ulkopelille. Eikä vastustajalta tai yleisöltä jää myöskään huomaamatta, että Rebekan kädestä pallo lähtee tarvittaessa erittäin räväkästi!

Tarmolta siis erinomainen kauden avaus. Lisää herkkua luvassa, sillä homma jatkuu heti lauantaina, ja edelleen kotikentällä, kun viikonloppuotteluun vastustajaksi saapuu Laitilan Jyske. Lauantain ottelu alkaa klo 15.00, tervetuloa mukaan!

Illan Tarmotar on lukkarina toiminut Rebekka Muona
Illan Tarmotar on lukkarina toiminut Rebekka Muona

Ennakko

Tarmon naiset aloittavat sarjakautensa tänään kotikentällään Ikaalisissa, kun vieraaksi saapuu Porin Pesäkarhut. Illan ottelu alkaa kello 18.00. Porilaiset ovat jo ennättäneet oman kautensa aloittaa, kun kuluvan viikon maanantaina porilaiset isännöivät Laitilan Jyskettä. Pesäkarhut hävisivät tämän äärimmäisen tasaisen ottelun lukemin 0-1 (3-4, 6-6).

Porilaisista tänään kannattaa seurata ainakin Emilia Mattilaa, joka ensimmäisessä ottelussa löi kunnarin ja yhteensä neljä juoksua sekä peräti 11 kärkilyöntiä.

Tarmossa iso huomio kiinnittyy tänään Tarmo-debyyttinsä tekevään Sanna Aholaan, jolla on yli 200 pelin kokemus superpesiksestä. Superpesisuralta Sannalla on yli 100 tuotua juoksua ja lähes 500 kärkilyöntiä. Tarmon lukkarina puolestaan tänään nähdään tulevaisuuden lupaus, vasta 15-vuotias Rebekka Muona.

Luvassa on siis takuuvarmasti mielenkiintoinen ottelu. Tervetuloa seuraamaan naisten kauden avausta tänään klo 18. Liput 5€ ja alle 15-vuotiaat veloituksetta.