26.5. Tarmo - Loimaan Palloilijat

Ikaalisten Tarmo - Loimaan Palloilijat 0-2, (1-4, 3-5)

Raportti

Tarmon naiset kokivat tappion tämänpäiväisessä vesipallokisassa. Loimaan Palloilijat vievät sarjapisteet mukanaan lukemin 0-2 (1-4, 3-5).

Märissä olosuhteissa pelattu ottelu alkoi varsin nopealla vuoroparilla. Sekä Loimaan ensimmäisestä aloittavasta että Tarmon lopettavasta vuoroparista saatiin nopeasti taululle kolme ruksia. Toiseen vuoropariin vierailijat pääsevät tehtailemaan kaksi juoksua ja samoin kolmanteen vuoropariin toiset kaksi lisää. Katariina Brandstakan lyömällä ja Minna Siljamäen tuomalla juoksulla Tarmo saa kavennettua tilanteeksi 1-4, mutta tämän pidemmälle eväät eivät avausjaksolla riittäneet. Tarmon sisäpeli ei tänään toiminut siten, että juoksuja olisi saatu kotiutettua riittävästi.

Toisen jakson alussa Jonna Njie lyö Sanna Aholan kotiin ja toisessa vuoroparissa Ahola puolestaan kotiuttaa Kaisa Rajalan. Toisellakin jaksolla kuitenkin vierailijoiden sisäpeli on parempaa. Loimaan jokeri Aino Rasilainen kotiutti sekä Oona Nuutilan että Jasmin Leijon, ja toisessa vuoroparissa Loimaa lyö lopulta yhteensä neljä juoksua. Tarmon kolmannen vuoroparin kolmas palo vihelletään Sanna Aholasta kolmospesälle. Tätä tuomiota eivät tarmolaiset kuitenkaan aivan purematta nielleet. Ahola itse käy sananvaihtoa kolmostuomarin kanssa heti vihellyksen jälkeen. Tarmon Timo Marjamäki nostaa kätensä pystyyn ja pitkän odotuksen jälkeen Marjamäki saa keskusteluluvan päätuomari Salomaan kanssa. Tuomio kuitenkin säilyy taululla.

Viimeiseen vuoropariin Katariina Brandstaka kotiuttaa Jenna Kansikkaan, mutta jakso kirjataan Loimaalle loppuluvuin 3-5. Tarmon parhaina palkittiin Sanna Ahola ja Eveliina Yrjölä, jotka Tarmon sisäpelissä edustivat nopeita jalkoja ja myös ulkopelissä kaksikko suoritti nousujohteisen iltapäiväpuhteen. Ottelun Tarmottariksi puolestaan joukkue valitsi Elisa Jokisen, Tiia Lemisen ja Jenna Peuramäen, jotka pelissä esittivät näpyttelytaitojaan.

Tarmon seuraava ottelu on kauden ensimmäinen vieraskamppailu, kun tulevana keskiviikkona naiset matkaavat Raumalle Feran vieraiksi. Ottelu Raumalla alkaa illalla klo 18.

Ottelutilastot

Peli päättyi Loimaan voittoon 0-2. Tarmottariksi valittiin pelin näpytaiturit; Elisa Jokinen, Tiia Leminen ja Jenna Peuramäki.
Peli päättyi Loimaan voittoon 0-2. Tarmottariksi valittiin pelin näpytaiturit; Elisa Jokinen, Tiia Leminen ja Jenna Peuramäki.

Ennakko

Tänään lauantaina 26.5.2019 klo 15 alkavassa ottelussa Tarmo kohtaa Loimaan Palloilijat Ikaalisten pesäpallokentällä.

Kyseessä on Tarmon naisille kauden kolmas ottelu. Ensimmäisen ottelun Tarmo voitti Poria vastaan lukemin 2-0 ja toisessa ottelussa koettiin tappio Laitilan Jyskeelle luvuin 1-2. Loimaa puolestaan aloitti kautensa Turussa 2-1 tappiolla, ja viime viikon lauantaina Loimaa kaatoi Porin lukemin 2-1.

Ikaalisten Katariina Brandstaka on aloittanut kauden painavilla lyönneillä ja tuloksena kahdesta ensimmäisestä ottelusta 8 lyötyä juoksua. Ikaalisten vikkelimpänä etenijänä on kunnostautunut Eveliina Yrjölä, joka on tuonut yhteensä viisi juoksua.

Loimaalla viiden tuodun juoksun naisia ovat Sanni Rantasalo ja Tii Avila. Vielä vauhdikkaammin on edennyt Oona Peiponen kuudella tuodulla juoksulla.

Miten käy tänään? Hieman epävakaisesta säästä huolimatta tänään kannattaa lähteä kentälle. Sateinen sää asettaa omat haasteensa peliin, ja luvassa onkin varmasti mielenkiintoinen ottelu. Pallo nousee ilmaan klo 15 alkaen!