Torstaina 1.7. klo 18.00

Tarmo - Ruoveden Pirkat

Tarmo - Ruoveden Pirkat 1-2 (8-11, 6-1, 0-1)

Raportti

Lähes kolmituntiseksi venynyt ottelu Tarmon ja Ruoveden Pirkkojen välillä päättyi lopulta vierasjoukkueen voittoon. Tarmolla oli voiton avaimet omissa käsissään, mutta tällä kertaa se ei riittänyt ja voitto matkasi Ruovedelle lukemin 1-2 (8-11, 6-1, 0-1).

Tämän kertaisessa ottelussa ei ollut lukkareiden päivä. Ottelussa nähtiin yhteensä peräti seitsemän juoksua vapaataipaleiden turvin.

Etenkin ensimmäisellä jaksolla molempien joukkueiden ulkopeli oli muutoinkin haparoivaa ja juoksuja nähtiin paljon. Toki myös hyviä lyöntisuorituksia nähtiin. Jakson puolivälissä näytti, että Pirkat karkaavat maisemaan, kun joukkue siirtyi 2-6 johtoon. Kolmannessa vuoroparissa Tarmo kuitenkin sai onnistumisia, ja etenkin Katariina Brandstaka näytti, että kuuluu edelleen sarjan lyöjäeliittiin.

Viimeisessä vuoroparissa kuitenkin jälleen vierailijat saivat hyviä onnistumisia, eikä Tarmo meinannut saada Pirkkojen peliä kuriin. Ensimmäinen jakso kirjattiin ruoveteläisille luvuin 8-11.

Toinen jakso oli jälleen ensimmäiseen jaksoon verrattuna hyvin erilainen. Jakson aikana Tarmo onnistui pitämään vastustajajoukkuetta parempaa rytmiä, vaikka kolmannen vuoroparin sisävuoro oli Tarmolta heikko. Vierasjoukkue ei kuitenkaan päässyt taululle kuin kertaalleen.

Sen sijaan Jenna Ala-Rantala väläytti jälleen parasta lyöntiosaamistaan ja kunnarin myötä Tarmo sinetöi itselleen jaksovoiton lukemin 6-1.

Supervuoroparissa Tarmo ei hyvästä yrityksestä huolimatta päässyt tulostaululle. Tarmo myös pystyi pitämään Ruoveden ahtaalla, mutta pelin isoa kuvaa mukaillen voittojuoksu nähtiin ironisesti vapaataipaleen merkeissä.

Ottelussa nähtiin hyviä välähdyksiä, mutta myös paljon pieniä asioita, joita pitää pystyä parantamaan. Kolmostilanteet Tarmo vei jopa selvästi 27-19. Ottelu oli täysin voitettavissa, mutta tällä kertaa tyytyminen oli yhteen pisteeseen.

Mutta jälleen voidaan todeta, että otetaan pelistä mukaan hyvät asiat. Katariina Brandstakan lyöntivoima on edelleen tallella. Ottelun alkumetreillä kakkoskoppariksi siirtynyt Roosa Lehto ja Henna Vistinmäki pelasivat hyvän ottelun takakentällä. Rebekka Muonan sisäpeli oli tänään hyvää.

Ne pienet asiat. Niitä hiotaan, jotta olemme jälleen valmiina, kun seuraavan kerran otellaan keskiviikkona 7.7. Tuolloin matka suuntaa Poriin, jossa kohdataan Pesäkarhujen ykkösjoukkue.

Ottelutilastot

Otteluennakko

Tarmo palaa juhannustauolta tositoimiin kotiottelussa Ruoveden Pirkkoja vastaan. Ottelu pelataan aurinkoisessa säässä torstaina 1.7. klo 18. Ikaalisten pesäpallokentän Keisari-terassi anniskeluoikeuksin palvelee jo klo 17 alkaen.

Tarmo lähtee otteluun lohkon kolmospaikalta. Ruovesi puolestaan on tällä hetkellä lohkossa sijalla 7, joskin vasta yhteensä kolme ottelua pelanneena. Siitä huolimatta kolme pistettä kolmesta pelatusta ottelusta on ruoveteläisille varsin maltillinen saldo. Tarmolla pelejä on takana yhteensä kuusi, joista kasassa on 12 sarjapistettä.

Tarmon tehtyjen juoksujen saldo on keskimäärin 12 per ottelu. Ruoveden vastaava lukema on 9. Tarmon isompi haaste alkukauden aikana onkin ollut ulkopeli. Päästettyjä juoksuja Tarmolla on reilut 15 ottelua kohden. Pirkoilla puolestaan noin 10 juoksua.

Tässäkin ottelussa varmasti ulkopeli nousee merkittävään rooliin. Tarmo marssittaa kentälle varsin tutun oloisen kokoonpanon ilman suuria yllätyksiä.

Mielenkiintoinen kamppailu alkaa siis tänään klo 18. Tervetuloa nauttimaan kesän parhaasta urheiluviihteestä upeisiin puitteisiin Ikaalisten pesäpallokentälle.