Sunnuntaina 12.7.2020 klo 15.00

Ilmajoen Kisailijat - Tarmo

Ilmajoen Kisailijat - Tarmo 2-0, (6-3, 11-0)

Raportti

Tarmo joutui tänään myöntämään Ilmajoen Kisailijat paremmakseen. Etenkin toisella jaksolla kotijoukkue meni menojaan, kun Kisailijat voittivat ottelun lukemin 2-0 (6-3, 11-0).

Ilmajoen Kisailijat saivat erinomaisen lähdön otteluun, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa joukkue pääsi iskemään taululle 4-0 jaksolukemat. Tästä alusta Tarmon joukkue ei toipunut missään vaiheessa ottelun aikana. Kolmannessa vuoroparissa Henna Vistinmäki nostatti tunnelmaa kunnarin arvoisella lyönnillä. Tyhjään kenttään tehty lyönti ei kuitenkaan riittänyt kaventamaan tilannetta riittävästi. Ensimmäinen jakso kirjattiin Kisailijoille jaksoin 6-3.

Toisen jakson alku ei tuonut juoksuja kummallekaan joukkueelle. Kolmannessa vuoroparissa Heidi Hakomäki esitti osaamistaan ja löi pallon keskeltä kenttää karkuun. Tarmon ulkokentän pienellä avustuksella tuloksena oli täydet neljä juoksua. Lopulta Kisailijat rummuttivat toisella jaksolla taululle tylyt 11-0 lukemat.

Kotijoukkue oli tänään ennakoidun vahva. Kisailijat saivat pidettyä Tarmon sisäpelin hyvin aisoissa ja Tarmo ei lopulta saanut ottelussa kuin seitsemän kolmostilannetta. Samassa ajassa Kisailijat loivat 23 kolmostilannetta. Tarmo ei koko ottelun aikana saanut peliä uomiinsa ja niin ulko- kuin sisäpelikin sakkasi läpi linjan koko joukkueella. Samaa tarinaa kertoo myös kolme vapailla annettua juoksua ja yksi harhaheiton myötä tullut juoksu. Kauteen toki yksi heikompi peli sallittakoon, joten se kortti oli sopiva käyttää tässä kohdin.

Kisailijoiden Heidi Hakomäki oli ennakoidun vahva lenkki. Tuloksena 1+3 lyötyä ja 5 tuotua juoksua. Minttu Peltomäki toi ottelussa neljä juoksua. Tarmon ykköspalkittu Henna Vistinmäki löi 1+0 ja toi 2 juoksua.

Tämä oli ottelu, joka tarmolaisittain nollataan nopeasti. Mukaan otettavaa ei käteen jäänyt, ja nyt onkin hyvä hetki keskittyä lyhyeen treenijaksoon, sillä joukkueella on nyt parin viikon ottelutauko.

Seuraavan kerran tositoimissa ollaan 25.7., ja tuolloin kohteena Ylistaro. Kyseessä onkin fanimatkaottelu, joten sinne tarvitaan mukaan kaikki Tarmon innokkaat fanit kannustamaan Tarmo jälleen takaisin voittojen tielle. Fanimatkalle on ilmoittautunut jo mukavasti faneja, mutta lisää mahtuu mukaan! Loppukaudesta on tulossa jännittävä, kun taistelu jatkopelipaikoista alkaa tiivistyä.

Ottelutilastot

Otteluennakko

Tarmo lähtee kauden viidenteen otteluun vieraspelimatkalle Ilmajoelle. Sunnuntaina pelattavassa ottelussa vastaan asettuu Ilmajoen Kisailijat ja peli starttaa klo 15.

Tarmon naiset ovat voittaneet kaikki kauden neljä ensimmäistä otteluaan. Koossa on täydet kolmen pisteen voitot Nurmon Jymystä ja Seinäjoen Maila-Jusseista sekä kahden pisteen voitot Kankaanpään Mailajunioreista ja Ylihärmän Pesis-Junkkareista. Ilmajoen Kisailijat ovat pelanneet tähän mennessä kaksi ottelua. Joukkue voitti Ylistaron puhtaasti vieraskentällä jaksoin 0-2. Ruoveden Pirkoille joukkue puolestaan hävisi 2-0, mutta molemmat jaksot päättyivät vain yhden juoksun erolla ruoveteläisten hyväksi.

Huomenna pelattava ottelu on Kisailijoille kauden ensimmäinen kotiottelu. Sääennusteiden mukaan vaikuttaisi siltä, että ottelussa saatetaan joutua pelaamaan märissä olosuhteissa.

Tarmon naiset hallitsevat tämän hetken tilastoja. Länsilohkon lyöntitilaston piikkipaikkaa pitää hallussaan Tarmon Katariina Brandstaka. Etenijätilastoissa Tarmolla puolestaan on kaksoisjohto, kun Sanna Aholalla tuotuja juoksuja on 14 ja Eveliina Yrjölällä 13.

Kisailijoita ei luonnollisesti pienen pelatun ottelumäärän vuoksi näy tässä vaiheessa tilastojen aivan kärjessä. Taitoa joukkueesta kuitenkin löytyy yllin kyllin. Moni saattaa muistaa jo kahden vuoden takaa Kisailijoiden Anni Isonimen, joka kaudella 2018 toi joukkueelleen 41 juoksua. Isoniemi kunnostautui molemmissa otteluissa Tarmoa vastaan ja kahden ottelun tuotujen juoksujen määrä oli yhteensä yhdeksän. Isoniemi liikutteli molemmissa otteluissa kärkeä puhtaalla 100% teholla.

Kaudella 2018 Tarmo joutuikin myöntämään Kisailijoiden paremmuuden molemmissa otteluissa. Viime kaudella Kisailijat voittivat vakuuttavasti oman lohkonsa. Pudotuspeleissä Ilmajoki tiputti lohkonelosen Siilinjärven suoraan kahdessa ottelussa. Vasta lohkoloppuotteluissa löytyi Kisailijoille pysäyttäjä, kun kuopiolaiset ottivat sarjavoiton ja etenivät nousukarsintoihin ja sitä kautta aina ykköspesikseen asti.

Kisailijoiden lukkarina pelaavaan Heidi Hakomäkeen kannattaa huomenna myös kiinnittää huomiota. Kymmenen vuotta sitten Porin Pesäkarhujen paidassa superpesistä pelannut Hakomäki on kovan tason tekijä suomensarjassa. Todennäköisesti huomennakin numerolla kahdeksan pelaava Hakomäki on monipuolinen pelaaja ja lukkarin hommien lisäksi tossut liikkuvat ja hyvänä päivänä nainen on mailanvarressa varsin tehokas pelaaja.

Ilmajoen Kisailijoilla on paljon samaa runkoa koossa, kuin viime kaudella, jolloin joukkue meni erittäin pitkälle. Tarmo saa siis vastaansa erittäin iskukykyisen joukkueen. Kuluneen viikon ottelu Pesis-Junkkareita vastaan oli tähän mennessä kauden kovin testi Tarmolle, ja huomenna ei puhteesta ole tulossa ainakaan yhtään helpompi.

Jälleen kerran ottelun alku on äärimmäisen tärkeä. Tarmo on tällä kaudella pystynyt pelaamaan hyviä ja nousujohteisia pelejä. Huomenna samalla mentaliteetilla on mahdollisuus venyttää voittoputkea entisestään. Tämä kuitenkin edellyttää hyvää peliä koko joukkueen laajuudelta. Vastassa on hyvää ulkopeliä pelaava joukkue, joten ilmaisia juoksuja ei ole tarjolla.

Jännitysnäytelmä käynnistyy Ilmajoella huomenna sunnuntaina klo 15.