Lauantaina13.8. klo 11, 1. välieräottelu

Laitilan Jyske - Tarmo

Raportti

Tarmottaret eivät jättäneet jossitteluille varaa ensimmäisessä välieräottelussa. Jyske jäi Tarmon väkevän lyöntipelin jalkoihin ja ensimmäinen finaalikiinnitys matkasi Ikaalisiin lukemin 0-2 (6-16, 4-15).

Tarmo aloitti ottelun erinomaisella sisäpelivuorolla. Heti ottelun alussa Tarmon ykköskärki Amanda toi Tarmolle ensimmäisen juoksun, ja numerolla kaksi pelannut Hevi toi tilanteeksi 0-2. Edellisessä ottelussa hyvän lyöntivireen löytänyt Jenna jatkoi siitä, mihin Karhu-ottelussa jäi. Kunnari kenttään ja jaksotilanteeksi 0-5. Tuplajuoksun jälkeen Tarmo oli jo kuuden pinnan karkumatkalla.

Jyskeen tasoittava vuoro toimi heti herätyskellona Tarmolle. Jyskeen Elina Halminen löi kunnarin ja kotijoukkue kiri tasoittavalla vuorollaan vain juoksun päähän Tarmosta. Ensimmäisen vuoroparin aikana Tarmon ulkopeli haki vielä uomaansa, mutta sen jälkeen ulkopeli oli jälleen tutun varmaa Tarmoa.

Jyske tuntuu olevan Amandan lyöntipelille sopiva joukkue. Runkosarjassa Amanda paiskoi kaksi kunnaria ottelussa Jyskettä vastaan. Tänään Amanda teki kauden ensimmäiset tavalliset lyödyt juoksut ja niitäkin myös heti kaksin kappalein.

Myös Elina osui tänään keppiin hyvin. Runkosarjassa Elina löi yhden juoksun, mutta tänään lyötyjä juoksuja kirjattiin Ellulle komeasti kolme. Ensimmäinen jakso kirjattiin Tarmolle väkevin lukemin 6-16.

Myös toiselle jaksolle Tarmo tuli voittajan elkein. Veerasta tuli päivän toinen tarmolainen, joka paiskasi kunnarin arvoisesti kentän läpi. Tarmon lähtiessä kolmannen vuoroparin tasoittavalle vuorolle, oli tilanne kuitenkin vielä jännittävissä lukemissa 3-4. JP Halosen puheen siivittämänä Tarmo lähti kuitenkin lyöntivuoroon pelaamaan omaa hyvää sisäpeliään.

Kolmannessa vuoroparissa Tarmo laittoikin jälleen todellisen rallin päälle. Ensin Veera löysi takakentästä tilaa ja painoi tonttiin ottelun toisen kunnarinsa. Seuraavaksi Kata löysi samaisen kolon ja kunnari oli tosiasia. Ja koska Tiina ei halunnut jäädä kavereitaan huonommaksi, painoi Tiikeri Tarmolle ottelun viidennen kunniajuoksun. Tämän jälkeen pelailtiin ottelun loppu pois, ja pillin soidessa taululla oli jaksolukemat 4-15.

Tänään Tarmossa oli onnistujia jälleen koko joukkueellinen. Jenna kiitti luottamuksesta numerolla 4 ja rälläsi tehot 1+4+5. Veera jatkoi hyvä otteitaan tehomerkinnöin 2+3+5. Tarmon parhaana palkittiin Kata, joka puolestaan hassutteli tehot 1+5+2.

Tiina pyöritti peliä lautasen äärellä voittajan elkein, ja sisäpelissä Tiinallakin oli varsin messevät tehot 1+2+3. Tiina kirjautti itselleen tuotuja juoksuja siis yhden enemmän, kuin koko runkosarjassa yhteensä.

Välieräsarja on huomenna katkolla Tarmolle kotikentällä. Jos Tarmottaret nappaavat voiton sunnuntain ottelusta, jatkuvat pelit seuraavaksi lohkofinaaleissa. Vaikka huomennakin ottelu alkaa jälleen tilanteesta 0-0, lähtee Tarmo otteluun ennakkosuosikkina. Hyvänolon tunne ei kuitenkaan saa hiipiä puseroon, vaan jälleen on lähdettävä pelaamaan omien vahvuuksien kautta.

Huomenna Ikaalisten kentällä on luvassa kauden toistaiseksi hienoin ottelu. Keli hellii ja peli rullaa. Tulethan sinäkin mukaan kannustamaan Tarmon naiset finaaleihin. Ottelu alkaa klo 15.

Ottelutilastot

Ennakko

Tarmottaret selvittivät upeasti tiensä pudotuspeleihin. Välierissä vastaan asettuu Laitilan Jyske ja ensimmäinen osaottelu pelataan Laitilassa lauantaina 13.8. klo 11 alkaen.

Lauantaiaamuna Tarmon naisilla on aikainen herätys, sillä ottelu Laitilassa alkaa poikkeuksellisen varhain. Osasyynä alkamisaikaan on Jyskeen Ykköspesisjoukkue, joka aloittaa niin ikään pudotuspelit lauantaina. Laitilan kentällä pelataan siis kaksi jännittävää ottelua samana päivänä. Ykköspesiksen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Jyske kohtaa Mynämäen Vesan.

Tarmottaret vierailivat Laitilassa aivan kauden alussa. Tuolloin Tarmon peli oli vielä jokseenkin haparoivaa, eikä ottelusta jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa.

Joukkueiden toinen kohtaaminen olikin sitten jo huomattavasti jännittävämpää seurattavaa. Tuolloin ensimmäisellä jaksolla Jyske oli väkevämpi, mutta toisella Jaksolla Tarmo oli vahvasti pelin päällä vieden jakson juoksuin 11-5. Lopulta supervuoroparissa Jyske vei voiton.

Nyt Tarmo lähtee otteluun varsin hyvistä asetelmista. Tarmo on voittanut kolme edellistä otteluaan. Reserviäkin Tarmolla on, sillä aivan parhaimpia otteitaan Tarmo ei viimeisimmissä otteluissaan ole esittänyt voitoista huolimatta.

Jyske lähtee otteluun kaksi peräkkäistä tappiota niskassaan. Runkosarjan viimeisessä ottelussa Feran onnistui rei’ittää varsin tehokkaasti Laitilan ulkokenttää, sillä Feralle kirjattiin ottelussa 28 juoksua.

Lohkon loppuotteluihin pääseminen vaatii kaksi voittoa. Joukkueiden välinen toinen osaottelu pelataan Ikaalisissa sunnuntaina. Hyvillä otteilla Tarmo voi hyvinkin ryöstää voiton Laitilasta. Kauden aikana joukkueen ulkopeli on ollut verrattain hyvää, ja sitä tarvitaan myös lauantaina. Myös sisäpeliltä vaaditaan tietenkin hyvää tulosta.

Lohkon lyöjäkuningattaruuden napannut Kata on paljon vartijana myös Laitilassa. Kata on lyönyt Tarmon juoksuista neljänneksen. Toisaalta yli kymmenen juoksua lyöneitä pelaajia Tarmosta löytyy yhteensä kuusi, ja viime ottelussa myös Jenna Ala-Rantala sai tärkeitä onnistumisia mailan varressa. Ratkaisuvoimaa löytyy siis laajemmallakin rintamalla. Jyskeen ulkopeli ei ole joukkueen suurimpia vahvuuksia, joten juuri tässä Tarmolla tuloksenteon paikka.

Hyvällä pelihuumorilla varustettuna ja tilanteet loppuun asti pelaamalla Tarmolla on erinomaiset edellytykset napata voitto lauantaina. Toisaalta, jos Tarmo antaa yhtäänkään löysää, voi Laitilan kovat lyöjät laittaa todellisen sarjatulen päälle. Yli 250 tehtyä juoksua runkosarjassa kertoo kovaa kieltä Jyskeen sisäpelin vahvuudesta.

Lauantain aamupäivän herkkupala alkaa siis jo klo 11. Luvassa on auringonpaistetta sekä pesisviihdettä parhaimmillaan, joten kaikki mukaan Laitilaan kannustamaan Tarmo voittoon!