13.8. Tarmo-Laitila

Tarmo - Laitilan Jyske 0-2 (2-7, 2-22) 

Raportti

Tarmon kausi päättyi tappioon, kun Laitilan Jyske vei voiton perjantai-illan ottelussa lukemin 0-2 (2-7, 2-22).

Jyske oli odotetun kova vastus, eikä Tarmo päässyt haastamaan vierasjoukkuetta omilla vahvuuksillaan. Kauden päättyminen ja varsinaisen panoksen puuttuminen näkyi joukkueesta, eikä täyttä draivia löytynyt peliin.

Ensimmäisellä jaksolla Tarmo pysyi vielä varsin hyvin Jyskeen tahdissa. Ottelun ensimmäisen jouksun taiteilivat Henna ja Sanna. Jakso ratkesi kolmannessa vuoroparissa Emma Virtasen lyömään kunnariin.

Toisella jaksolla Jyske meni menojaan ja Tarmon oli tyytyminen statistin rooliin. Viimeisessä vuoroparissa Jenna löi upean kunnarin. Harmittavasti kunnari tuli tyhjään kenttään, joten tilanteesta taululle kirjattiin vain yksi kavennusjuoksu.

Tarmon parhaana palkittiin kunnarin lyönyt Jenna. Kakkospalkittu oli täyden iltapuhteen takakentällä tehnyt Roosa.

Tarmolla taakse jää kaksijakoinen kausi. Ajoittain Tarmo pelasi todella upeaa pesäpalloa. Tarmo aloitti kauden kolmella tyylikkäällä voitolla. Keskikesän suvantokauden aikana Tarmo ei saanut pelistään irti parasta terää irti. Loppukauden väkevänä näyttönä oli Pesäkarhujen ykkösjoukkueen kaataminen. Loppukesän aikana Tarmo kärsi myös erittäin paljon loukkaantumista, joka osaltaan luonnollisesti verotti Tarmon iskukykyä.

Tällä kaudella lohkosta vain kaksi joukkuetta jatkaa jatkopeleihin. Nämä joukkueet tulevat olemaan Rauman Fera ja Laitilan Jyske, jotka erottuivat lohkossa selvästi kaikista muista joukkueista.

Tarmo kiittää faneja, taustajoukkoja ja kaikkia pesäpallon ystäviä mielenkiintoisesta, kuumasta ja jännittävästä kesästä. Keep on rockin!

Otteluennakko

Tarmon kauden viimeinen ottelu otellaan huomenna perjantaina kotikentällä. Ikaalisiin saapuu vieraita, kun Tarmo ja Jyske ottavat mittaa toisistaan klo 18 alkaen.

Laitila on pelannut koko kauden erinomaisella tasolla ja on vakuuttavasti lohkon kakkospaikalla. Rauman Fera on jo varmistanut paikkansa jatkopeleihin. Jyske on myös käytännössä lähes varma toinen lohkon finalisteista.

Tarmo on tällä hetkellä lohkossa sijalla kolme. Useammalla joukkueella on vielä muutamia pelejä Tarmoa enemmän pelaamatta. Tarmon todennäköinen sijoitus lohkossa olisi viides, mutta toki peli on tältäkin osin vielä auki, ja kaikki on mahdollista sijojen 3-6 välillä.

Tarmon lyöntitilastoa johtaa tällä hetkellä Katariina Brandstaka, jonka kauden saldo on 1+22 lyötyä juoksua. Kakkospaikalla puolestaan on Roosa Aho 3+18 lyödyllä juoksulla. Molempien naisten kausi päättyi erittäin ikävästi loukkantumisiin. Roosan tehot syntyivät yhdeksässä ottelussa, joka on erinomainen suoritus.

Tiina Mäkelällä on huomenna hyvä mahdollisuus nousta vielä sisäisen lyöntitilaston kärkeen. Tällä hetkellä Tiinalla on koossa 2+18 lyötyä. Edellisessä ottelussahan jälkikäteen tehdyn tuomaritarkistuksen jälkeen Tiinan tekemä kolmen juoksun arvoinen kunnari hylättiin.

Sanna Ahola on edellisten kausien tapaan tänäkin vuonna liikuttanut kärkeä erittäin kovin tehoin. Sannan kärkilyöntiprosentti 78,03 on koko lohkon toiseksi paras. Sannan edellä on vain lähes 400 superpesisottelun kokemuksella lyövä Tiina Andreasen. Toki Sannan superpesiskokemus on lähes yhtä vaikuttava!

Myös Rebekka Muona pitää mainita, kun puhutaan hyvästä lyöntipelistä. Rebekka on käytellyt mailaa läpi kauden erittäin varmoin ottein. Etenkin kakkospesältä kolmoselle siirroissa sekä kotiutuslyönneissä Rebekka on ollut yksi joukkueen varmimpia pelaajia.

Ja kuten etenemistilastoista puhuttaessa, myös lyöntipelissä on mainittava Elisa Jokinen. Seitsemästä Elisan lyömästä kotiutusyrityksestä kuusi kertaa on Tarmolle merkitty juoksu. Muut lyöntitilastot eivät Elisalla ole aivan yhtä hyviä, mutta toisaalta lopulta vain juoksut ovat ne, jotka merkitsevät.

Näillä tilastotiedoilla kohti kauden päätöspeliä. Tarmo ja Jyske kohtaavat siis perjantaina klo 18 alkaen. Anniskeluterassi avautuu jo tuntia ennen ottelun alkua. Mikä olisikaan hienompi tapa viettää perjantai-iltaa, kuin Kyrösjärven upeissa maisemissa huippupesäpalloa seuraten. Hyvä tunnelma katsomossa on taattu!

Otteluisäntänä MTP Oy