Keskiviikkona 2.6. klo 18.00

Tarmo - Kokemäen Kova-Väki

Tarmo - Kokemäen Kova-Väki 2-1 (2-7, 5-4, 1-0)

Raportti

Hieman hapuilevan alun jälkeen Tarmon naiset pelasivat nousujohteisen ottelun, ja joukkue aloitti kauden 2-1 voitolla.

Vierasjoukkue Kokemäen Kova-Väki sai lentävän lähdön otteluun. Heti ensimmäisellä aloittavalla vuoroparilla joukkue kirjasi taululle kolme juoksua. Kauden ensimmäinen juoksun tuojana oli Roosa Rönkkönen.

Tarmon kauden ensimmäinen juoksu tuli Elisa Jokisen tuomana vapaataipaleen myötä. Tarmon kauden ensimmäinen lyöty juoksu puolestaan nähtiin neljännessä vuoroparissa. Lyöjänä täksi kaudeksi Tarmoon siirtynyt Jenna Ala-Rantala ja tuojana Noora Kalli.

Ensimmäisen jakson aikana Tarmon otteista näkyi, että yhteinen harjoitusaika oli koronan vuoksi jäänyt todella vähiin. Jakso kirjattiin vierailijoille selvin 2-7 lukemin.

Toiselle jaksolle tuli jo selvästi paremman näköinen Tarmo. Jenna jatkoi juoksutehtailua lyöden Tarmon 2-0 jaksojohtoon, tuojina Sanna Ahola ja Tiia Leminen.

Kolmannessa vuoroparissa Tarmon lyöjäjokerina pelannut Roosa Aho kumautti komeasti kolmospuolelta läpi. Eveliina Yrjölä ja Sanna Ahola toivat tilanteeksi 4-2.

Hyviä otteita lautasen äärellä esittänyt Roosa Lehto koki pienen mustan hetken neljännessä vuoroparissa. Syöttökäsi herpaantui hetkeksi, ja vierailijat pääsivät kaventamaan väärien syöttöjen myötä jaksotilanteeksi 5-4.

Pelinjohtaja Essi Leppänen otti oikea-aikaisesti aikalisän. Tilanne saatiin rauhoitettua, ja Roosa sai hienosti ajatukset kasaan, eikä lisäjuoksuja nähty.

Tarmo klaarasi supervuoroparin aloittavan mallikkaasti, ja piti vierasjoukkueen nollilla. Polttoheitot lähtivät nopeasti ja tarkasti. Tarmon lyöntivuorolla Henna Vistinmäki löysi kentästä kolosen, ja Tiia Leminen laittoi upeasti syöksyen (toim. huom. Jes!) Tarmolle ratkaisevan juoksun.

Tarmon parhaana palkittiin voittojuoksun lyönyt Henna Vistinmäki. Henna oli myös ulkopelissä yksi Tarmon varmimpia suorittajia. Kakkospalkittuna erinomaisen sisääntulon joukkueeseen tehnyt Jenna Ala-Rantala kolmella lyödyllä juoksulla.

Voitolla on hieno aloittaa kausi. Lisää herkkua on luvassa heti tämän viikon sunnuntaina, jolloin Ikaalisiin vieraita saapuu Kankaanpäästä. Tarmo vastaan Mailajuniorit Ikaalisten pesäpallokentällä klo 15. Pelissä tulee olemaan avoinna myös uusi anniskeluterassi, jossa kelpaa peliä seurata, sillä myös sunnuntaina pitäisi kelin suosia!

Ottelutilastot

Otteluennakko

Tarmo aloittaa kauden mielenkiintoisella kotiottelulla, kun Ikaalisiin vieraaksi saapuu Kokemäen Kova-Väki. Viime kaudella Tarmo ja Kova-Väki pelasivat eri lohkoissa, joten joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat kaudelta 2019. Tuolloin Tarmo voitti kauden molemmat kohtaamiset.

Tarmon kauden joukkue on hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Viime kauden jälkeen joukkueen runko jatkaa, ja joukkueessa pelaavat tutut väkivahvat pelaajat, kuten Sanna Ahola, Eveliina Yrjölä ja Katariina Brandstaka.

Joukkue on myös saanut uusia mielenkiintoisia vahvistuksia. Mukaan on liittynyt muun muassa hämeenkyröläinen Tiina Mäkelä, joka siirtyi Tarmoon Porin Pesäkarhuista. Erittäin hyvänä lyöjänä tunnettu Mäkelä on kova vahvistus joukkueeseen.

Tarmon lukkarina nähdään Roosa Lehto. Tavoitteellinen ja lahjakas Roosa on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo esittää vakuuttavia otteita lautasen äärellä.

Viimeisen kolmen kauden sijoitukset Tarmolla ovat olleet seitsemäs, kuudes ja viime kaudella viides. Runkosarjan jälkeen lohkon neljä parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. Jännittävä kausi alkaa!

Kauden avausottelu alkaa keskiviikkona Ikaalisten pesäpallokentällä klo 18.

Otteluisäntänä K-Supermarket Komppi