Terhi Niemi

Kotikatsomon penkissä: Talkoilija ja tukija Terhi Niemi

Miesten joukkue harjoittelee ja valmistautuu alkavaan sarjaan ja odottaa tosi toimiin pääsyä varmasti yhtä innokkaasti kuin me kannattajatkin. Ilman koronaa oltaisiin jo lähellä kauden ensimmäistä pesäpallopeliä ja kannustamassa kotikatsomossa Tarmon miehiä ottelussa Simon Kiriä vastaan. Pandemia rajoituksineen siirsi kuitenkin sarjan käynnistymisen kesäkuun alkuun ja niinpä vielä odottelemme. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että yleisö pääsee kesällä peleihin ja meidänkin kotikatsomon penkit Ikaalisissa täyttyvät tai sitä ainakin toivomme. Se lienee myös edellytys, että sarjoja on mahdollista pelata ja että seurat voivat toimintaa pyörittää, sillä lipputulot ovat luonnollisesti tärkeä tulonlähde jokaiselle seuralle ja joukkueelle, pyörii ympärillä sitten isommat tai pienemmät rahat. Jokainen katsomoon saapuva kannattaja niin koti- kuin vierasjoukkueesta auttaa joukkuetta kannustustaputuksilla ja huudoilla, mutta myös ostamalla lipun ja nauttimalla väliajalla vähintäänkin sen kahvin ja pullan. Pääsylippu- ja kioskitulot ovat seuroille ensiarvoisen tärkeitä tulonlähteitä joukkueiden toiminnan pyörittämiseen. Ostamalla lipun tuet seuran toimintaa ja joukkueen mahdollisuuksia pelata sarjassaan. Kausikortteja on ollut mahdollisuus ostaa jo syksystä ja edelleen niitä kuten fanituotteitakin on saatavilla paikallisista liikkeistä MicroMagicista ja IS-Tarvikkeesta, mutta myös Tarmon verkkokaupasta.

Yksi, jonka sydän sykkii pesäpallolle ja joka tietää myös pesäpalloseuran taloudesta ja varainkeruusta on Niemen Terhi. Hän on ollut pesäpallon parissa ja tarmolainen vuodesta 1977. Juniorivuosina Seppo Lemolan opeissa ja Roihun pesisleirillä alkanut innostus kantoi Tarmon naisten joukkueeseen 1980-luvulla ja sen jälkeen omien lasten myötä junioreiden valmennus- ja pelinjohtotehtäviin. Terhin kannustamana ja kaverina otti nykyinenkin pelinjohtaja Atte Hakala ensi askeleita  pesäpallovalmennuksessa C-juniori-ikäisenä. Yhdessä he luotsasivat silloista F-juniorijoukkuetta ja nyt yhteistyö jatkuu miesten joukkueen parissa. Valmennus- ja pelinjohtotehtävien jälkeen Terhi on toiminut seuran puheenjohtajana kaksi vuotta ja hallituksen jäsenenä usean vuoden ajan. Tälläkin hetkellä hän toimii seuran hallituksessa ja Tarmon peleissä kirjurina, mutta on muutenkin aktiivisesti mukana seuran toiminnassa ja erilaisissa talkoissa. Aktiivinen seuraihminen ja talkoolainen on myös Terhin puoliso Seppo Niemi, joka on ollut  mukana niin valmennus-, autonkuljettaja- kuin monissa seuran eteen tehtävissä töissä. Lisäksi Terhin ja Sepon yritys IS-Tarvike toimii arvokkaana tukena seuralle ja heillä on kokemusta siitä miten seuran toiminnan tukeminen on hyvä mahdollisuus tuoda myös omaa yritystä esiin. 

Tapasin Terhin kotikatsomon ylätasanteella aurinkoisena ja tuulisena päivänä. Pelit siirtyivät, mutta sitäkin innokkaampina odotamme molemmat kesäkuuta ja sarjakauden alkamista, joten ajatuksemme ja puheemme olivat tiiviisti tulevassa kesässä. Uusi katsomo terasseineen antaa uudet mahdollisuudet ja odotukset kioskitoiminnalle ja miesten noustua Ykköspesikseen myös katsojia odotetaan riittävän. Tämä kaikki vaatii tietysti myös talkooväkeä; lipunmyyjiä, kioskimyyjiä ja järjestyksenvalvojia. Terhi ja seuran muu aktiivijoukko elävätkin parhaillaan kiireistä aikaa valmistellessaan, että kaikki on valmiina kun kesän toiminta sarjoineen alkaa. Aiempina kesinä mukana olleiden lisäksi tarvitaan käsipareja nyt entistä enempi. Kaikki ovat tervetulleita mukaan mukavaan talkoiluharrastukseen, joka on parhaimmillaan vireä sosiaalinen tapahtuma ja mahdollisuus tavata toisia, tutustua uusiin ihmisiin ja pesäpalloon, se virkistää mieltä ja sopii kaikille. Iällä ei ole merkitystä eikä pesäpallosta tarvitse tietää mitään ja kaikkiin tehtäviin saa opastuksen eikä yksin tarvitse jäädä. Tehtäviä löytyy laidasta laitaan ja kaikki sopii mukaan. Kun väkeä on tarpeeksi ei työ käy pienelle ryhmälle liian raskaaksi, vaan tekeminen on mukavaa yhdessä työskentelyä. Mukaan hyvään talkooporukkaan pääsee ottamalla yhteyttä seurassa jo toimiviin henkilöihin, joiden yhteystietoja löytyy Tarmon nettisivuilta www.ikatarmo.fi. Rohkeasti mukaan vaan.

Yrittäjyys näkyy Terhissä niin työssä kuin harrastamisessa. Pesäpallo ja myös toinen tärkeä harrastus golf ovat hyvää vastapainoa työlle, mutta ideoita harrastustoiminnankin eli seuran hyväksi syntyy yrittelijään naisen ajatuksissa tämän tuosta, joten paikalleen hän ei taida helposti jäädä. Pesäpallopelien seuraaminen on Terhille vastapainoa työlle ja pelin tilanteiden ja etenemisen seuraaminen vie ajatukset pois päivän muista asioista. Samalla tulee ulkoiltua ja rentouduttua. Pesäpallopelin seuraaminen katsomossa on mukava ulkoilutapahtuma yksittäiselle katsojalle, mutta myös perheille, työyhteisöille, yhdistyksille, kaveriporukoille jne. Tällaisille ryhmille voisikin tulevan kesän varalle antaa vinkiksi, että joku kyseisestä joukosta ostaisi henkilökunnalleen, jäsenistölleen tai muulle seurueelleen liput katsomoon sekä valitsemiinsa kioskituotteisiin ja tarjoaa näin joukolleen mitä parhaimman iltapäivän tai illan pesiskatsomossa. Mukavaa yhdessä oloa ja virkistymistä omalla porukalla. Uusi katsomo, terassi ja sen myötä laajentuva kioskitoimintakin ovat tuoneet lisää tilaa ja myyntituotteet laajenevat. Olisipa mukava tällaisia joukkoja katsomossa tulevana kesänä nähdä. Aurinkoisempaa terassia tämän paremmilla näköaloilla ei ihan helposti lähimailta löydy. 

Pesäpallolle sykkivät sydämet, katsomon penkissä istuvat katsojat ja hyväkään kioskimyynti ei kuitenkaan pelkästään riitä. Seura- ja talkooväki tekee pyyteetöntä ilmaista talkootyötä missä tunteja ei lasketa, mutta rahaa tarvitaan mm.seuran toiminnan pyörittämiseen, pelivälineisiin, joukkueiden osallistumiseen sarjaan, pelimatkoihin, tuomaripalkkioihin jne. Mitä korkeammalla tasolla pelataan sitä enempi. En tiennyt enkä ollut edes ajatellut, ennen kuin Terhi kertoi, että peleissä on oltava aina uudet tietyn merkkiset pallot. Sen tiesin, että halpoja ne ei ole ja kun miettii montako peliä kaudessa on ja montako palloa tarvitaan yhdessä pelissä, tulee siitäkin jo melkoinen summa kuluihin.  Muualla peleissä käydessä olen kuullut kuuluttajan mainostavan kuulutuksen lomassa yritystä, joka aina kyseisen pelin pallot on sponsoroinut. Sellaisen käytännön voisi ottaa käyttöön täälläkin. Tarttukaapa yrityksiänne mainostavat tahot tähän ideaan ja olkaa Terhiin yhteydessä. Kuulijakuntaa mainokselle on katsomoissa laajaltakin alueelta. Pallon kulkua kentällä seurataan tiiviisti ja kuuluttajalla on monia mahdollisuuksia tuoda esiin myös mainos.

Yksi jo olemassa oleva tärkeä yhteistyömahdollisuus seuralle ja yrityksille on kummipelaajatoiminta. Aiempien kesien aikana olettekin varmasti huomanneet kuulutuksissa ja esimerkiksi sosiaalisen median kuvissa pelaajien nimien yhteydessä kummiyritysten nimiä. Ilo on myös aiempina kesinä ollut nähdä sponsoreina toimivien yritysten ihmisiä paikan päällä ja esimerkiksi aloitusheittoja tekemässä tai tuotteitaan esittelemässä. Eikä sponsoroivan yrityksen tarvitse liittyä urheiluun, vaan esillä voi yhtä hyvin olla leipomoita, kone- ja korjaamoalan yrityksiä, erilaisia kauppoja, kauneus- hyvinvointi- ja terveysalan yrityksiä jne. Riittää kun on halua olla mukana tukemassa paikallista toimintaa ja vastavuoroisesti saa itse mainoksen ja esille pääsyn. Ja antaahan urheiluseuran tukijana olo lisäksi yrityksestä hyvän kuvan paikallisen toiminnan arvostajana, jolloin arvostus varmasti kääntyy toisinkin päin. Seurassa ollaan avoimena monenlaisille  yhteistyökuvioille, joista molemmat hyötyvät. Ykköspesis tuo katsomoihin entistä laajemman mainosten kuulija- ja näkijäkunnan yrityksien kannalta, joten kannattaa olla yhteydessä seuran toimijoihin ja puheenjohtajaan ja kertoa halukkuudestaan tukea paikallista pesäpalloa.  Sen lisäksi, että Ykköspesis tuo ihmisiä Ikaalisiin niin joukkueen mukana kulkee tieto, tuntemus ja mainokset Ikaalisista entistä laajemmalle alueelle, joten pesäpallo on varsin hyvä keino mainostaa yrityksiä ja Ikaalista kaupunkina myös kotikatsomon rajojen ulkopuolelle.

Satu Kantojärvi